Ruotsi on kiva, kun SJ tarjoaa ilmaisen wifin junassa. Otettiin just pompulaisen kanssa tirsat ja nyt jaksaakin hienosti vajaat kaks tuntia Tukholmaan.
Yö nukuttiin hyvin matkustajakodissa, ja koska pikkuinen päätti herätä 7.30, mennäänkin jo tällä aiemmalla junalla laivalle. Oltais keritty seuraavallakin.
Malmö oli siistin oloinen kaupunki ja mukava asema. Piti varata tähän snabbtågettiin istumapaikka, 65 kruunua, ei paha. Sen verran väljää, että kahdella paikalla saadaan rauhassa istua. Hyvä vaipanvaihtovessa.
Laskin tuossa pikasesti reilikortista, että tällä reissulla tuli oltua 31 eri junassa, 5 bussissa, 7 ratikassa, 5 laivassa/lautassa, 2 taksissa, yhdessä pikkubussissa ja 2 henkilöautossa. No näistä yks bussi ja laiva vielä jäljellä.. Suomessa toki vielä ratikka+metro+bussi. Metrolla ei muuten sit mentykään missään, edes Roomassa! Helpommin pääsi rattaiden kaa noilla maanpinnalla menevillä kulkupeleillä.
Kestovaippailusta reissussa vielä:
Vaippojen puolesta reissu meni hyvin. Saatiin pestyä ekat parin päivän vaipat hotellissa (käsin siis, kun oli vkl ja laundry-palvelu ei käytössä). Ne eivät kerinneet siellä kuivua, mutta seuraavassa kohteessa Laveno Mombellossa, saatiinkin ne parvekkeelle vuoristoilmaan kuivumaan. Pieni hotelli kun oli, ei siellä ollut pesulaa, mutta vaippoja oli reilusti, joten pestiin ne sitten seuraavassa paikassa Gardalla, ihan self service-pesulassa, kuivaksi asti. Pesuohjelmat oli tehokkaita ja nopeita, aurinko paistoi, automaatista sai kahvia ja radiossa soi Eros Ramazzotti ja Laura Pausini ;) Haikeudella jo muistelen, nyt nimittäin lämmintä on n. +11 ja vettä ripsii junan ikkunaan..
Seuraava pesukone olikin sitten Orbetellon leirintäalueella, jossa pestiin vaipat kaks kertaa, mennessä ja lähtiessä. Niillä pesuilla onkin sitten menty tähän asti. Kuivien yövaippojen ansiosta on säästetty pari vaippaa ja pissattamalla suoraan vessanpönttöön, pottia kun ei täällä tunnu missään olevan, edes kahviloiden tms. vessoissa. Varapotta meillä oli mukana lähinnä 3vtä varten, jos vaikka tulis hirveä hätä ja junan vessat ois rikki, mut turhaan kannettiin mukana. Kestovaippojen ansiosta ehkäkai herra 3v oppikin kuivaksi jo niin aikaisin, ettei onneksi hällä enää vaippoja ollut.
En kokenut liian hankalaksi kuskata vaippoja mukana, pitäis kai sitä kertsejäkin mukana kantaa? Likavaipat meni matkustusten ajan tuplamuovipussissa/vaippakangaspussissa,hajuhaittojen välttämiseksi, ja yön yli jos tarvi pitää, annoin tuultua.
Onneksi meidän vaavilla on ollut hyvä iho, niin yhtä vaippaa on voinut pitää tarvittaessa pitkäänkin, jos vessaan ei ole sillä sekunnilla päässyt. Tällä reissulla en kyllä nähnyt yhtään rikkinäistä junan vessaa (hissejä kyllä!).
Mikähän muu voisi kestovaippojen kanssa reissaamisessa mietityttää?
Kakkoshädän tullessa oli ekokosteuspyyhkeet tarpeen ja jos vaipan huuhtelua ei voinut tehdä heti (esim.ettei ole käsisuihkua), pakkasin vain vaipan tiiviisti ja huuhtelin myöhemmin. Jos on aikaa ja haluaa, voi vaipan aina toki huuhtaista käsin käytön jälkeen, mukavempi niitä on puhtaana kuskata kuin likaisena, vaikka märkänäkin.
Kirjoittelen vielä Tukholmassa odotellessa lisää, sillä Laveno Mombello taisi jäädä kokonaan välistä wlanin puuttumisen vuoksi..vaikka oli reissun paras paikka!
Nyt Norrköping ja keskityn mussukkaan ja eväisiin...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti