Äkkiä on taas vuodet vierineet, sillä kaveria, jonka luona vauvin kanssa tänään yömme nukumme, olen nähnyt viimeksi 2006.
Eilen junailimme siis Roomasta Zurichiin, ja junat olivat mukavasti ajallaan, eurostaria lukuunottamatta. Vaihto oli Milanossa ja Bellinzonassa. Ihania vuoria alkoi taas ilmaantua ympärille ja samalla kohosivat kyllä hinnatkin.. Verrattuna italian 1,5€ kahviin, teki mieli palauttaa Sveitsin junan 4,30€ kahvi.. No vuoret oli upeita! Ja junat viihtyisiä ja ilmaisia. Ja ympäriltä kuului schweizerdeutschia. Pilviharsojen peittämiä vuoria, wow. Aurinkokin paisteli ja antoi minun nauttia kauniista voimaa antavista vuorista vielä hetken..seuraavaan kertaan voi mennä aikaa.
Zurichissä vähän ennen kuutta ja matkalta tuli jo puhelu, että on toinen puolisko perheestä päässyt jo onnellisesti kotiin, tunnin myöhässä kone, mutta kuitenkin. :)
Lähijunalla Bassersdorffiin (hissin löytymisessä kesti hetken..) ja sieltä bussilla ex-työkaverin luo yöksi, kiitos! Ihana lande tuoksui junasta ulos astuessa.. :)
Aamulla 7.56 sateen raikastamaan maalaisilmaan hop, ja bussilla+junalla zurich Hauptbahnhoffille. Sieltä klo 9 junaan, jolla Baseliin. Baselista Mannheimiin menevä juna odotteli 20min, ja kun viimein lähti matkaan, pysähtyikin heti Basel Bad. Asemalle ja jäi siihen. Ei auttanu kuin ootella seuraava. Jatkoyhteydet uusiksi. Sitten viimein Mannheimia kohti 11. jälkeen ja junassa keskustelua saksa-englanniksi ja sveitsinsaksa-saksaksi :)
Mannheimissa sainkin tavallaan edellisen junayhteyden kiinni, jos seuraava juna taas sitten ei ois ollu myöhässä.. Voihan DeutscheBahn! Siskolle kiitos aikataulutsekkailuista.. Jäätiinkin sitten Kölniin ihailemaan tuomiokirkkoa ja ukkosta hetkeksi ja seuraavalla junalla Munsteriin (").. Yllätys, sekin juna oli myöhässä.. Joten jatkoyhteys Ochtruppiin, majapaikkaan, oli taas vaarassa. Onneksi kuitenkin, sekin juna oli myöhässä, joten kerkesin :) viimein, vähän myöhässä, 19 maissa, perillä.
Ai että oli vaavi tohkeissaan, kun pääsi konttailemaan ja sisustamaan kämppää uusiksi..alahyllyjä ainakin.
Huomenna suuntana Malmööö.
Ciao!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti